Subject: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 09/09/07 16:54
By: Darth Vader

Päivän uutisissa kerrotaan,että vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön on hakeutunut n.1000 henkilöä, hekin etupäässä reservin upseereita ja aliupseereita.Miehistöön ei ole hakeuduttu juuri ollenkaan.Vapaaehtoisia oli ajateltu tarvittavan 30 maakuntakomppaniaa varten n.5000 henkilöä, ja heidät oli tarkoitus saada kasaan vajaassa vuodessa. Tervetuloa vapaaehtoistyön arkipäivään siellä PVnkin puolella . Jo aiemmin vuosi,puolitoista sitten tällä palstalla epäiltiin joukkojen keräämisaikataulua ja tavoitetta epärealistiseksi. Vapaaehtoistyöhön osallistuvien joukko pienenee kautta linjan alalla kuin alalla, ja kokonaan uuden toimivan järjestön ja tuhansien henkilöiden mukaan saaminen ei nykyolosuhteissa ole realistista. Jokaisen järjestön ja yhdistyksen on ansaittava jäsenistönsä arvostus, ja kisa eri toimialueiden välillä yhä pienemmästä tekijäjoukosta on entistä kovempaa.Kaikille ei tulijoita riitä, oli kyse sitten urheiluseurasta,vpksta, maanpuolustusjärjestöstä tai ensiapuryhmästä. Kannattaisiko asettaa tavoitteet elävän elämän mahdollisuuksien mukaisesti myös siellä PVssä, ja miettiä mikä on oikeasti mahdollista nykyoloissa toteuttaa.

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 09/09/07 17:00
By: Clint Eastwood

Linkkivinkki http://www.spek.fi/jasenhankinta Lukekaa VPK:n imagotutkimus 4/2007 http://www.spek.fi/jml2/Projektitiedostot/imago.pdf

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 09/10/07 06:04
By: kippari

Ähh, tota pieni tarkennus herra Dartin alustukseen... Kyseessä ei ole vapaaehtoisen maanpuolustustyön jäsenhankinta, vaan paikallisjoukkojen (maakunta-komppanioiden) kasaaminen. Totta on että tiukkaa tekee niin aikataulullisesti kuin varsinkin laadullisesti. Reserviläisillä kun on samat ongelmat kuin vepareillakin. Väki ikääntyy ja varsinkin pulskistuu. PV kuten MPK:ry ovat laatineet maakuntajoukoille kohtuullisen kovat vaatimukset, joita vaan ei nykyiset pullamössöjengiläiset edes täytä. Ressuissa on kyllä jäseniä paljon, mutta PV:n idea kasata meistä jo järjestöihin kuuluvista maakuntajoukkojen ydin taitaa menne perseelleen. Pulskat veparit saavat rinnalleen pulskat ressut.

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 09/10/07 06:52
By: Rautakanki

Quote by: kippari

Ressuissa on kyllä jäseniä paljon, mutta PV:n idea kasata meistä jo järjestöihin kuuluvista maakuntajoukkojen ydin taitaa menne perseelleen.

Onkohan kukaan tutkinut, kuinka moni vepari kuuluu myös johonkin reserviläisjärjestöön?

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 09/10/07 20:38
By: Korson Jeesus

Quote by: kippari

PV kuten MPK:ry ovat laatineet maakuntajoukoille kohtuullisen kovat vaatimukset, joita vaan ei nykyiset pullamössöjengiläiset edes täytä. Ressuissa on kyllä jäseniä paljon, mutta PV:n idea kasata meistä jo järjestöihin kuuluvista maakuntajoukkojen ydin taitaa menne perseelleen.

Tästä huru-ukot kitisivät jossain ressulehdessä. Harmitti ilmeisesti varsin paljon kun maakuntajoukoista ei tullutkaan yrjöpappojen kahvikerhoa jossa voi kertoa kuinka asiat tehtiin sata vuotta sitten.

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 09/11/07 14:38
By: Darth Vader

Quote by: Rautakanki

Quote by: kippari

Ressuissa on kyllä jäseniä paljon, mutta PV:n idea kasata meistä jo järjestöihin kuuluvista maakuntajoukkojen ydin taitaa menne perseelleen.

Onkohan kukaan tutkinut, kuinka moni vepari kuuluu myös johonkin reserviläisjärjestöön?

Varmaan on, mutta se lista on salainen, ja sen tiedon julkaiseminen, että kuuluu vpk:hon saattaisi monet reservinupseerit elinikäiseen häpeään ja median pilkan kohteeksi. Lista kulkee nimellä Simon lista. Erityisesti yhteydet Keski-Uudenmaan sopimuspalokuntiin voidaan katsoa turvallisuusuhaksi ja todennäköiseksi yritykseksi soluttaa tiedustelija maanpuolustusjoukkoihin...

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 09/11/07 16:25
By: Rautakanki

Quote by: Darth+Vader

Putosin tuolilta, oli nimittäin Dartilta taas sen luonteinen murjaisu.

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 09/11/07 17:49
By: Clint Eastwood

Montako nimeä on "Simon listalla" ? SPEK = Suomen Pelastusalan Keskustiedustelupalvelu?

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 09/13/07 20:55
By: Ron

*censored* sanomat: "vapaaehtoistyöllä on yhä vetovoimaa" http://www.*censored*sanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-09-13,104:2:485305,1:0:0:0:0:0:
- Nyt ihmisiä kiinnostaa keikkaluonteinen, lyhytkestoinen vapaaehtoistyö.
Hetken jo pelästyin kun meillä päin yhdistystoiminta tuppaa koostumaan monien osilta juurikin keikkaluontoisten alta puolentunnin mittaisista hommista. Mutta jutussa näemmä tarkoitettiinkin räntäsateessa lipas kourassa anttilan kulmalla seisovia vapaaehtoisia.

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 09/14/07 04:54
By: Mr Man

Olis varmaan tosi hyvä juttu ja muutenkin mielenkiintoinen ja laaja verkkolehti, mutta kun siinä on nimenä kirosana, ni tää filtteröinti ei päästä sitä läpi. Sama juttu oli muuten Turu Sanomie nettisivuilla...

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 10/01/07 21:52
By: Clint Eastwood

Digitoday: Ukottuminen uhkaa kolmatta sektoria
Vapaaehtoista järjestötoimintaa uhkaa ukottuminen. Eläkkeellä jäävät suuret ikäluokat eivät ole halukkaita luopumaan luottamustehtävistään.
- Viime aikojen haasteet järjestömaailmalle ovat kovia. Useimmat vapaaehtoistyötä tekevät organisaatiot järjestävät tapahtumia, hoitavat tiedotusta, antavat jonkin asteista koulutusta ja toiminta ajautuu helposti sellaiseksi, että rajat jäsenkunnan edun, julkisen tuen, aatteellisen toiminnan ja taloudellisen toiminnan välillä alkavat hämärtyä. - Lehmusto viittaa myös vaatimuksiin, jotka kattavat kilpailutussäännökset, verotuksen, tilinpidon ja läpinäkyvyysvaatimukset.
Pitäs varmaan perustaa komitea miettimään asiaa ja palkata pari dirikaan?

Re: Maanpuolustusjärjestöillä rekrytointivaikeuksia.

Posted on: 03/15/09 08:11
By: Darth Vader

Upeaa... PV olisi voinut uskoa taas meitä, ja lukea totuuden täältä jo liki kolme vuotta sitten... Päivän uutinen kertoo,että maakuntajoukkojen perustamistavoite on karkaamassa käsistä. Miehistöpula on niin kova että joukoissa on pahimmillaan kaksi kolmasosaa päällystöä ja kolmasosa miehistöä. Kun monenlaista vapaaehtoistyötä pari vuosikymmentä tehneenä luki tuon Puolustusvoimien hankkeen tavoitteet muutama vuosi sitten, oli täysin selvää että hanke tulee kaatumaan sekä tavoiteasettelun mahdottomuuteen että muutenkin epärealistiseen ja todellisuudesta vieraantuneeseen käsitykseen vapaaehtoistoiminnan mielekkyydestä. Noilla hankkeeseen uhratuilla resursseilla ja varoilla olisi taas saatu aikaan oikeaa ja todellista hyötyä monessa muussa asiassa, mutta kun kukaan ei halua myöntää että homma kaatui jo lähtökuoppiin, hanke oli pakko viedä eteenpäin. Tulee mieleen vanhat neuvostoajat,jolloin joukko-osastolle Siperiaan toimitettiin polttoaineita vakiomäärä joka kuukausi ,vaikka autot oli varastettu jo vuosia sitten,mutta kun järjestelmä oli olemassa eikä se uskonut olevansa väärässä,niin sitä piti käyttää. Saman kohtalon koki myös venäläinen lossivahti,jonka lossi oli uponnut jo 20 vuotta sitten, mutta palkka juoksi koska järjestelmää vastaan ei ole syytä taistella... Nostan tänne myös toisen ,vuosia vanhan otsikon, hämmästyttävän kovalla prosentilla täällä ennustetut asiat ovat vuoden ,parin haarukassa aina toteutuneet. Liekö syynä se että täällä on koolla ihmisiä jotka oikeasti näkevät työssään ja harrastuksissaan miten ja mikä homma toimii, ja organisaation keveys ei hukuta päätöksentekoa työryhmiin ja muuhun marketing bullshitiä tuottaviin porukoihin.

Rescue.fi - Forum
https://rescue.fi/forum/viewtopic.php?showtopic=10320