Subject: Helsingin pelastustoimi hivuttautuu Uudellemaalle

Posted on: 02/13/08 18:51
By: Darth Vader

Iso laitos tuottaa runsaasti päteviä virkamiehiä eri tehtäviin, se on selvä.Keski-Uudenmaan Pelan päätös palkata jälleen yksi helsinkiläinen ja toinen pääkaupungissa muissa tehtävissä työskennellyt johtavaan asemaan organisaatiossaan on vain hiukan huolestuttava piirre koko alueen kehityksessä.Helsinki imi syksyllä muutamassa kuukaudessa useita palomiehiä Keski-Uudeltamaalta, ja muutenkin tuo Helsinki-keskeisyys on päätöksenteossa huono suunta,jolle ei näy loppua. On jo pitkään nähty,miten kaukana todellisuudesta isoista laitoksista tulleet ovat aluelaitosten maakuntien elämästä."Visionäärit" kyllä kelpaavat työryhmien ja projektien vetäjiksi, mutta todellisuus tuppaa unohtumaan. Olisiko liikaa vaadittu että esimerkiksi edes kerran vuodessa alueen palomestari kävisi katsomassa oman alueen vpkn harjoituksia vuoronsa aikana tai kävisi nyt edes kerran ennen eläkkeelle pääsyään... Vielä tänä päivänäkin alueen tuntemus ja sen resurssien käyttö on pelottavan yksipuolista, ja se ei ainakaan parane ottamalla virkamiehiä virkamiehien viereen istumaan. Pelastuslaitoksen "Kaveria ei jätetä" -kampanja ei näytä kovin hyvältä, ihan vaan tiedoksi sinne Vantaalle. Kampajapäällikköä voi aina vaihtaa, jos äänestäjät eivät ole tyytyväisiä,niin se Clintonin Hilarykin juuri teki. Tekeekö ne helsinkiläiset meille "sipoot" sakavalasti näin sijoittamalla omia miehiä päätöksentekoon koko Uudenmaan alueelle, kaverit pääsevät näin neuvottelemaan keskenään,miehistöä rekrytoidaan sopivasti omalle puolelle imemällä parhaat pois itselleen etukäteen, ja kun aika on kypsä ehdotetaan koko Uudenmaan yhteistä pelastustoimea,, ja kas kas, kaikki ovat yhtä mieltä siitä että kyllä se käy... Hetkinen meillehän tulee sitten vuoden 2010 alusta uudeksi tunnukseksi HS9xx, niinhän se menee...?

Re: Helsingin pelastustoimi hivuttautuu Uudellemaalle

Posted on: 02/14/08 13:13
By: kuli

Ainoa asia, jota edellä olevasta vahvasti epäilen, on tämä:
Quote by: Darth+Vader

Hetkinen meillehän tulee sitten vuoden 2010 alusta uudeksi tunnukseksi HS9xx, niinhän se menee...?

Lääninhallitus antoi jo parisen vuotta sitten noottia siitä, että Helsingin pitäisi rakentaa lisää paloasemia niille alueille, joilla toimintavalmiusvaatimuksissa ei pysytä. Nykyinen asemanumerointi 0-9 (Porissa on nollakin käytössä) ei riitä edes Helsingin omiin tarpeisiin. Olen melko vakuuttunut siitä, että yksikkötunnusjärjestelmässä aakkonen tulee olemaan jotain muuta kuin H niin kuin Helsinki. Tosiasiassahan tilanne on se, että on vain ajan kysymys, milloin KUSimaaltakin loppuvat numerot. Klaukkalaan pitäisi rakentaa uusi asema muutaman vuoden sisään, koska kylässä on jo melko monta I-riskiruutua ja lisää tulee koko ajan. Vantaalle pitäisi myös rakentaa ainakin yksi (tod. näk. kaksi) asema(a) lisää, jotta toimintavalmius olisi edes samalla tasolla kuin valmiudestaan valittavalla Keravalla. Virallisen tilaston mukaan Pornaisissa VPK on hälytetty lähes 400 kertaa viime vuonna. Maastamme löytyy alle 100 keikan vakiasemiakin, joten ainakin tilastojen valossa sinne tulee kolmas/neljäs uusi asema. Tunnetusti totuus Pornaisten keikkamääristä on toki jotain muuta kuin se, mitä tilastoista ilmenee, mutta se tieto tuskin liikuttaa virkaherroja jos he päättävät aloittaa vakiaseman perustamiseen tähtäävät toimet. Ja mikseivät aloittaisi - saahan sillä tavalla lisää virkamiehiä...

Rescue.fi - Forum
https://rescue.fi/forum/viewtopic.php?showtopic=11176