Subject: Rekrytointi

Posted on: 10/10/04 20:21
By: Clint Eastwood

Rekrytoin palokuntaamme uuden jäsenen perjantai-iltana. Neuvottelut olivat vaikeat ja ne suoritettiin pitkän kaavan mukaan. Kaveri oli kaiken muun lisäksi savusukelluskelpoinen, joten vaikeusastetta oli nostettava.

Aloitimme kevyesti pullolla Jameson-merkkistä wiskiä. Pullon tyhjennettyämme siirryimme lähikuppilan kautta hotellille. Pihvit, punkut ja snapsit. Konjakit ja viskit. Ei kahvia. Sitten yökerhoon suorittamaan tilanteenhallintaa.

Hyväksyin kaverin jäseneksi ja hän kelpuutti ilmeisesti omalta puoleltaan organisaatiomme.

Onko menettely pelastusalan eettisten periaatteiden mukainen?

Rekrytointi

Posted on: 10/11/04 05:07
By: kekkonen

Unohdit kysyä henkilön kannan rap-"musiikkiin".
On olemassa riski,että räppimiehiä pääsee soluttautumaan organisaatioomme!
Ehdotan peräsuolen kiireellistä tähystämistä.

P.s pääsittekö edes pukille hotellilla?

Rekrytointi

Posted on: 10/11/04 06:03
By: esanahka

Tulevaisuuden näkymät povaavat jäsenmäärämme nousua jolloin on vaarana että joukossa on epäilyttäviäkin pyrkyreitä mm.*censored*sta ja *censored* mutta pahimpana uhkana voidaan pitää savolaisia Petiittinälviäisiä Exclaimation Exclaimation
Ensin tulisi suorittaa katselmus onko kaverilla rahkeita hakeutua koejäsenyyteen edellyttävään kokeeseen

Rekrytointi

Posted on: 10/11/04 06:51
By: Darth Vader

Eettisesti on ainoastaan arveluttavaa säilyikö tarjoilun taso koko illan.Jameson on varsin varovainen pelin avaus mutta jos ilta eteni siitä kohti kliimaksia,oli menettely hyväksyttävää ja jopa suositeltavaa.Tätä voisi soveltaa myös laajemmin ja voisimme yhdessä järjestää joukkovärväysiltoja varaamalla riittävän neuvottelutilan esimerkiksi Silja Symphonyn tai vastaavan,jossa voitaisiin selvittää tarkoin testein onko tulija tosissaan vai haluaako hän vain nauttia palokunnan hankimmasta maineesta ja kunniasta.Lopullinen päätös on luonnollisesti alueen neuvottelukunnan jeesuksilla jotka siunaavat uudet jäsenet juhlallisin menoin.

Rekrytointi

Posted on: 10/12/04 20:18
By: Korson Jeesus

Voisitko kertoa tarkemmin itse rekrytointia koskeneista neuvottelusta? Vaadittiinko pitkääkin suostuttelua, luvattiinko jotain bonusta?

Mitkä olivat ratkaisun avaimen, että henkilö liittyi juuri teidän palokuntaanne?

Jesse

Rekrytointi

Posted on: 10/12/04 21:08
By: Clint Eastwood

Unohdit kysyä henkilön kannan rap-"musiikkiin". On olemassa riski,että räppimiehiä pääsee soluttautumaan organisaatioomme! Ehdotan peräsuolen kiireellistä tähystämistä. P.s pääsittekö edes pukille hotellilla?
Henkilö ei tunnustanut kuuntelevansa räppiä. Ei päästy, vai päästiinkö? Saattana. next...

Rekrytointi

Posted on: 10/12/04 21:09
By: Clint Eastwood

Ja mistäköhän lähtien herraa on alkanut kiinostaa mikä on etttistan perjaittaiden mukaista???
Muistaakseni vuodesta 1994. Tuolloin Pekka Tähtinen esitteli silloisen *censored* Rantasipin auditoriossa "painokuumia" periaatteita. Tilannetta hallittiin jäähdyttämällä olutta ikkunalaudalla, koska tuolloinkaan ei Järjestössä hallittu segmentointia ja emme saaneet minibaarillista huonetta. next...

Rekrytointi

Posted on: 10/12/04 21:16
By: Clint Eastwood

[QUOTE BY= Darth Vader] Eettisesti on ainoastaan arveluttavaa säilyikö tarjoilun taso koko illan.Jameson on varsin varovainen pelin avaus mutta jos ilta eteni siitä kohti kliimaksia,oli menettely hyväksyttävää ja jopa suositeltavaa.Tätä voisi soveltaa myös laajemmin ja voisimme yhdessä järjestää joukkovärväysiltoja varaamalla riittävän neuvottelutilan esimerkiksi Silja Symphonyn tai vastaavan,jossa voitaisiin selvittää tarkoin testein onko tulija tosissaan vai haluaako hän vain nauttia palokunnan hankimmasta maineesta ja kunniasta.Lopullinen päätös on luonnollisesti alueen neuvottelukunnan jeesuksilla jotka siunaavat uudet jäsenet juhlallisin menoin.[/QUOTE]

Tulimeri jää toiseksi kun järjestämme join-the-forces -tyyppisen rekrytointiristeilyn!

Tätä pitää miettiä, mutta miten tuo neuvottelukunta tähän liittyy? Meilläpäin ei VAPAAEHTOIStyöstä nosteta palkkaa, kuten tunnutaan monessa paikassa tekevän.

PS: sain tuossa aidon amerikkalaisen mukin: "Defending Freedom" -painatuksin!


next...

Rekrytointi

Posted on: 10/12/04 21:23
By: Clint Eastwood

Voisitko kertoa tarkemmin itse rekrytointia koskeneista neuvottelusta? Vaadittiinko pitkääkin suostuttelua, luvattiinko jotain bonusta? Mitkä olivat ratkaisun avaimen, että henkilö liittyi juuri teidän palokuntaanne? Jesse
Oletettavasti rekrytoitava vakuuttui palokuntamme kyvystä toteuttaa kokonaisvaltaisia tilanteenhallintaratkaisuja 24/7-periaatteella. Osansa saattoi olla uudella liiketoimintasuunnitelmallamme sekä uuden mobiililiiketoiminta-alueemme kehitysnäkymillä. Kysy vaikka Tuomon ja Jyrkin Ryhmästä kokemuksia! next...

Rekrytointi

Posted on: 10/13/04 13:44
By: Korson Jeesus

P.s pääsittekö edes pukille hotellilla?
Ei päästy, vai päästiinkö? Saattana. next...[/QUOTE] Muistaakseni molemmilla oli jossain vaiheessa iltaa tulossa jotain perää mukaan, mutta molemmat onnistuttiin menestyksekkäästi torpedoimaan... Vai? Vastaus sinäänsä taitaa pitää paikkansa. Ainakaan hotellilla ei käyty pukilla...

Rekrytointi

Posted on: 10/21/04 23:08
By: Clint Eastwood

Ja mistäköhän lähtien herraa on alkanut kiinostaa mikä on etttistan perjaittaiden mukaista???
Muistaakseni vuodesta 1994. Tuolloin Pekka Tähtinen esitteli silloisen *censored* Rantasipin auditoriossa "painokuumia" periaatteita. Tilannetta hallittiin jäähdyttämällä olutta ikkunalaudalla, koska tuolloinkaan ei Järjestössä hallittu segmentointia ja emme saaneet minibaarillista huonetta. next...
Sorry boys, kaivoin arkistoa ja totean: Kusetin kahdella vuodella. Eli valaistumiseni on tapahtunut 9.10.1996 *censored* Hotelli Rantasipin auditoriossa kello 15.30 - 16.30.

Rekrytointi

Posted on: 10/22/04 06:16
By: Darth Vader

Kauan eläköön Pekka ja Satakunnan pelastuslaitos!!
Hänen avullaan alalle on hakeutunut massoittain kelpo ainesta jotka pitävät yhteiskuntaa pystyssä.

Rekrytointi

Posted on: 10/22/04 10:59
By: Korson Jeesus

Tulimeri jää toiseksi kun järjestämme join-the-forces -tyyppisen rekrytointiristeilyn!
Kunhan pääsen kotimaahan, voin laittaa pari kuvaa, miten homma voitaisiin hoitaa. Mutta aloitetaan GoVPK.com -nettisivulla ja lanseerataan brändi "An VPK of one". Sitten se rekrytointiasema Kolmen sepän aukiolle ja katolle jäätävä screeni, jossa pyrivät videot piteksävät poliisikoulun tv-mainokset mennen tullen. Jesse

Rekrytointi

Posted on: 10/24/04 22:19
By: Clint Eastwood

lanseerataan brändi "A VPK of one".
Minkämaalainen pullote on kyseessä? Vai onko tarkoituksena tehdä alan henkeä mukaillen ns. kotipolttoinen tuote?

Rekrytointi

Posted on: 10/05/06 18:43
By: Clint Eastwood

Kahden vuoden tarkastelujakso lienee nykymaailmassa riittävä. Rekrytoinnin voidaan todeta onnistuneen ja tuottaneen parempaa tulosta kuin eräs seitsemän vuoden dirikointi. Mutta, PalokuntaPravdassa SPEK:n projektipäällikkö nosti puheeksi palokuntaan liittyvän henkilöstön tutoroinnin. Mielestäni ajatus on kannatettava ja se tulee ajaa välittömästi läpi kaikille pelastusalan tasoille. Esimerkiksi UPL:n saadessa uuden ulkomaalaisen toiminnanjohtajan *censored*a, tulisi hänet tutoroida alueen toimintaan. Samalla voidaan koeajan puitteissa kartoittaa onko dirikasta mihinkään. Vakinaisten palokuntien piirissä "tutoroinnilla" lienee pidemmät perinteet etenkin opistolta saapuvien suhteen, mutta viimeistään nyt on syytä luoda perinteet myös järjestösektorille.

Rekrytointi

Posted on: 10/05/06 18:55
By: Darth Vader

Kyllä... Kunnon sarvikaisia ei olekaan vietetty pitkään aikaan. Perinteisesti mm. tulokas maksaa illan koko palokunnalle (vrt.ns. NHL-lounas,rookie maksaa illan koko joukkueelle), ja muutenkin unohtuneita perinteitä on syytä herättää taas uuteen kukoistukseen.

Rekrytointi

Posted on: 10/05/06 19:52
By: Korson Jeesus

Tarvinnee suorittaa kehityskeskustelu palokuntaan liittyneen jäsenen kanssa. Vaikka hotellilla ja kaava sama kuin rekrytoinnin yhteydessä. Join the forces!

Rekrytointi

Posted on: 10/06/06 14:38
By: SilentSoul

Quote by: *censored*n Jeesus

Join the forces!

Sama josta ilmeisesti Dartti on saanut kuulla? Tämä "May the force be.."

Rekrytointi

Posted on: 10/07/06 07:27
By: Darth Vader

Kyllä , tähtilaivastoni rekrytointiohjelma on tiukka ja seula erittäin tiuha, Vantaa-hotelli tosin sopisi loistavasti uudeksi tukikohdaksi seuraavaan kutsuntatilaisuuteen... Voitte tutustua toimintaamme täällä; http://www.starwars.com/

Rescue.fi - Forum
https://rescue.fi/forum/viewtopic.php?showtopic=985