Tervetuloa sivustolle Rescue.fi 28.03.2024 kello 14:47

Rescue.fi

Nettikeskusteluun jatkossa vain omalla nimellä...?


Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan esittämä mielipide nettikeskusteluiden julkisuuteen ja kirjoittajien henkilön tietoihin, on aihe joka on aika ajoin putkahtanut esiin muissakin yhteyksissä.Norjan tapahtumat antavat tähänkin taas uutta potkua. Nyt Tuomioja esittää päivän lausunnoissaan, että nettikeskusteluihin tulisi aina osallistua pääsääntöisesti omalla nimellä, ja väärän tiedon antaminen voisi olla rangaistavaa. Ns. rekisteröimätön kävijäkeskustelu, joita esimerkiksi sanomalehtien palstoilla käydään uutisten alla, pitäisi olla siis pääsääntöisesti aina omalla nimellä tapahtuvaa. Forumeilla keskustelu sallittaisiin kuitenkin perusajatuksena edelleen myös nimimerkkipohjalla, mutta nimimerkin käyttäjän oikea henkilöllisyys olisi aina oltava forumin ylläpidon tiedossa rekisteröityneenä käyttäjänä. Tämä hillitsisi Tuomiojan mukaan spontaania vihan lietsontaa ja erilaisia vihaviestejä eri yhteyksissä, ja henkilö saataisiin noipeammin ns. seurantaan tarvittaessa. Joissakin sanomalehdissä, vaikka en niitä itse juuri muuten hirveästi arvosta tai lue niiden pääsääntöisesti keksityn ja totuudenvastaisen sisällön vuoksi, tämä on ihme kyllä ollut käytäntönä jo pikään.Luulisi että siellä "lähdesuoja" ja "sananvapaus " sekä kaikki muu, johon ne yleensä vetoavat omassa toiminnassaan, olisi tässäkin suhteessä nimimerkkien kannalla. Useille mielipidepalstoille ei kuitenkaan laiteta julkaisuun muuta kuin omalla nimellä kirjoitettua tekstiä. Aika näyttää... Välillä aika värikästä tarinaa liikkuu tuolla pikaviestien alla, ja vaikka niitä luvataan tarkistaa, joukkoon mahtuu monenlaista tarinaa asiasta ja asian vierestä. Aika näyttää, minkälaiseen nippuun nämä kaikki tarinat vielä joskus menevät vai menevätkö ollenkaan. Välillä voisi olla ihan kutkuttava ajatus kirjoittaa omalla nimellä, saisi ainakin jossain päin aikaan pientä kuhinaa...
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

Admin

Site Admin
Admin
Registered: 01/01/02
Posts: 1678
Kaikkien virkamiesten tulee myös siinä tapauksessa toimittaa kaikki asioiden valmisteluun liittyvä ei-salainen/luottamuksellinen aineisto siis aivan kaikki julkisuuteen oma-aloitteisesti ja pyytämättä, sekä noudattaa lainsäädäntöä esimerkiksi henkilötietojen käsittelyn suhteen, itsekin kuten se on kirjoitettu. Tätä kirjoitettaessa mm. eräällä valtakunnallisella kattojärjestöllä on jo pari vuotta roikkunut tiedustelu johon ei ole vastattu tähän päivään mennessä. Miljoonia euroja avustuksia on kuitenkin virrannut. Nykyisen keskustelun tappaisi se, jos kukaan ei voisi esiintyä nimimerkin takaa. Tämä sopisi varmasti useille Tuomiojan kollegoille myös muissa puolueissa. Suomessa on kuitenkin helppoa selvittää kuka sanoi ja mitä. Meilläkin on omassa organisaatiossa yksi tapaus, jossa poliisi on ilman tuomioistuimen päätöstä saanut IP-osoitteen operaattorilta. Ja kysymys oli vielä vitsiksi luokiteltavasta asiasta. Mikä sitten on merkityksellistä ja mikä ei. Esimerkin voima on valtava ja norjalaisten peräänkuuluttamaa avoimuutta toivoisi Suomeenkin. Liian moni asia valmistellaan edelleen saunanlauteilla ja vaikuttamiseen tarvitaan grillaamista ja muita vastaavia keinoja. Potilastietojen urkinta olisi huomattavasti vakavampi asia hoidettavaksi kuin nettifoorumit. Kuvastaa liki täydellistä tietämättömyyttä (teknistä tai järjellistä) kuvitella, että "pahimmat" foorumit edes olisivat julkisia ja kaikkien vapaasti saatavilla. Asiasta on syytä keskustella ja tämä sopisi ensi talven teemaksi: Avoimuus.
FRN Networks - Global Solutions
 Quote

Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Niinpä niin... Avoin keskustelu sopii monelle, esimerkiksi medialle, virkamiehille ja viranomaisille niin kauan kun mennään heidän pelisääntöjensä mukaan . Mutta kun joku asia ei miellytä, vaikka tämä kirjoitus, hommaan puututaan kaikin keinoin, ja kuten edellä viittasit, monessa asiassa voidaan oikaista kunhan se palvelee oikeaa tahoa... Niinhän se on ollut aina; miten tiedotusvälineet muuten saisivat salaisia muistioita, miten muuten viranomaiset saisivat tietoja kirjoittelijoista verkossa, miten muuten raha kummasti liikkuu ensin kaverin tilille ja ei koskaan minulle, miten muuten maailma muuten pyörisi... Tuomiojan on turha huolestua verkkokirjoittelusta, ja sen luonteesta, valvonta pelaa kyllä, siinä oikaistaan hiukan tarpeen mukaan, ja joku on jo tämänkin kirjoituksen alkulähteillä ennen kuin huomaammekaan, se tietohan on vain puhelinsoiton päässä ... Huolimatta tästä pelottavasta seurannasta, jonka kohteena olen, jatkan salaisen paheeni harrastamista,LEGO-paloasemien ja ajoneuvojen rakentamista,joihin muuten olen hakenut Pasilasta avustusta. Mutta koska en ole suosikkipoikalistalla, avustushakemus uudesta LEGO-nostolavasta käsitellään vasta 2018.
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

Clint Eastwood

Forum User
Moderator
Registered: 03/12/04
Posts: 2003
Mielenkiintoista sinällään, jos kuka tahansa saa kenen tahansa tietullitiedot. Autojen satelliittivalvonta yhdistettynä siihen, että kuka tahansa voi hankkia kenen tahansa tiedot on varmasti sairaiden yksilöiden ja terroristien mieleen. Tieto kun ei tunnetusti pysy salassa, edes Suomessa. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lehti+Pommiauto+oli+pys%C3%A4k%C3%B6ityn%C3%A4+Oslossa+kaksi+p%C3%A4iv%C3%A4%C3%A4+ennen+iskuja/1135268145558
Lehti hankki Osloa ympäröivien tietullien tunnistetiedot. Norjassa pystytään seuraamaan autoja ruuhkamaksujen tunnistetietojen perusteella.
Alkuperäinen juttu http://www.tu.no/nyheter/article289171.ece
Kuka omistaa prosessin?
 Quote

Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Voi luoja... Ilmankos joku / jotkut tahot haluavat tietullijärjestelmän Suomeenkin, olisi medialle paljon helpompaa seurata ,milloin kukakin kansanedustaja tai muu mediakelpoinen julkkis kotiutuu mökiltä, tulee töihin, käy vieraissa... Ihan oikeasti; Kertomalla tuon ääneen teki lehti omasta mielsetään hyvän uutisen ,mutta joku ei niin välttämättä rehellinen taho tuolla jossain laulun sanoja lainatakseni "KIljuu riemusta" jutun nähdessään. Jos puhelinsoiton päässä olisi tieto siitä milloin olet kotona, milloin töissä, milloin joku firma tyhjenee,jne... on syytä huoleen Tietosuojavaltuutettu otti juuri tähän kantaa, kun pääkaupunkiseudun tietulleja suunniteltiin. Joku saisi seurata yötä päivää liikennettä, ja tiedon käyttöä ei ole kukaan suunnitellut sen kummemmin...? Älkää ihmetelkö, jos tämä paljastuu jossain tiedonhankinnan valtaväyläksi jollekin rikollisjoukolle...
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

kuli

Forum User
Säädösvalmisteluavustaja
Registered: 07/31/05
Posts: 232
Quote by: Darth+Vader

Voi luoja... Ilmankos joku / jotkut tahot haluavat tietullijärjestelmän Suomeenkin, olisi medialle paljon helpompaa seurata ,milloin kukakin kansanedustaja tai muu mediakelpoinen julkkis kotiutuu mökiltä, tulee töihin, käy vieraissa... Ihan oikeasti; Kertomalla tuon ääneen teki lehti omasta mielsetään hyvän uutisen ,mutta joku ei niin välttämättä rehellinen taho tuolla jossain laulun sanoja lainatakseni "KIljuu riemusta" jutun nähdessään. Jos puhelinsoiton päässä olisi tieto siitä milloin olet kotona, milloin töissä, milloin joku firma tyhjenee,jne... on syytä huoleen Tietosuojavaltuutettu otti juuri tähän kantaa, kun pääkaupunkiseudun tietulleja suunniteltiin. Joku saisi seurata yötä päivää liikennettä, ja tiedon käyttöä ei ole kukaan suunnitellut sen kummemmin...? Älkää ihmetelkö, jos tämä paljastuu jossain tiedonhankinnan valtaväyläksi jollekin rikollisjoukolle...

Tätähän minä olen sanonut jo pitkään. Joka kerta olen saanut samat vastaukset: "Minulla ei ole elämässäni mitään salattavaa, joten sillä ei ole väliä. Jos joku on kiinnostunut jonkun organisaation tekemisistä, niin se on heidän ongelma. Miksi minun pitäisi siitä välittää." Valitettavan monet näkevät positiivisena asiana sen, että joku pystyy seuraamaan reaaliajassa kaikkien kansalaisten tekemisiä. Kun palettiin yhdistetään vielä palkka-armeija, on kansan syytä pysyä tyytyväisenä riippumatta siitä, miten kurjasti tulee kohdelluksi. "Valtion vastaisia aineksia" pystytään tällä menolla seuraamaan jo muutaman vuoden päästä sillä tarkkuudella, että edes pieraiseminen ei onnistu salaa. Jos sitten on tavalla taikka toisella yhteydessä henkilöihin, joiden mielestä esimerkiksi virsikirja ei kuulu sammutusauton perusvarusteisiin, voidaan henkilön katoamiseksi järjestää operaatio jo ennen varsinaisen kapinan alkamista.
 Quote

Status: offline

Rautakanki

Forum User
Ministeri
Registered: 10/06/04
Posts: 895
Emme ole kaukana jo 1940-luvulla Georgen esittämästä visiosta. Suosittelen luettavaksi proletaareille, mutta myös myös päättäjille (Inner Party).
 Quote

Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Aivan loistavaa... Ja minä kun mietin missä olen lukenut tämän uuden hallituksen hallitusohjelman aiemmin, mutta nyt se selvisi Ne ovatkin kopioineet sen suoraan isolta -Georgelta, ja Jyrki oikeasti on aina halunnut olla totuusministeri Jyrki Katainen, maailman ensimmäinen totuusministeri.... Kuullostaa oikeastaan aika pelottavalta
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

SilentSoul

Forum User
Säädösvalmisteluavustaja
Registered: 02/15/06
Posts: 238
Location:Valley of the damned..
Nostetaas vanhaa, sillä aihe tuntuu olevan joillakin edelleen ajankohtainen.
Etnisten suhteiden neuvottelukunta: Nettikeskustelut vain oikeilla nimillä Nimimerkkien kieltämisestä valmistellaan kannanottoa. Internetin aggressiivisemmaksi muuttunutta keskustelukulttuuria halutaan hillitä muuttamalla kieltämällä nimimerkkien käyttö ainakin suurimmilla keskustelufoorumeilla. Etnisten suhteiden neuvottelukuntaa vetävän kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan oikeilla nimillä käytävä nettikeskustelu ehkäisisi tehokkaasti niin sanottujen vihapuheiden leviämistä. Viljasen mukaan neuvottelukunta tulee jättämään asiasta kannanoton toukokuun alussa. – Anonyymiys on ongelma. Verkkokeskusteluissa on nyt liikaa vihaa, aggressiivisuutta ja rasismia. Puheenjohtajan mukaan ainakin suurimmilla keskustelufoorumeilla pitäisi käydä ajatustenvaihtoa omilla nimillä.
Koko töräytys luettavissa paikallisaviisi Tamperelaisen sivuilla.
~Regional democratic dictatorship since 1987~
 Quote

All times are UTC. The time is now 02:47 PM.

  • Normal Topic
  • Sticky Topic
  • Locked Topic
  • New Post
  • Sticky Topic W/ New Post
  • Locked Topic W/ New Post
  •  View Anonymous Posts
  •  Anonymous users can post
  •  Full HTML Allowed
  •  Censored Content