Tervetuloa sivustolle Rescue.fi 28.03.2024 kello 13:45

Rescue.fi

Seppo Kääriäisen vastaisku /valtion vpk


Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Päivän uutinen Olvin mannekiinin Seppo Kääriäisen toimista on järkyttänyt pikkupalokuntalaisen päivää.
Seppo suunnittelee vapaaehtoisosastojen perustamista katastrofitilanteita varten ympäri maata.
Tarkoituksena on kerätä toista sataa yksikköä ympäri maata jotka ovat kriisiajan toimintakeskuksia.
Viidessä maakunnassa on jo alettu rekrytoida 20000 vapaaehtoisen joukkoa (luku oli tosiaan tuo).
Kalusto ja muu tarvikekartoitus on tehtävä lähiaikoina ja paras tulee tässä: joukkoja käytettäisiin mm.luonnonvahinkojen kuten tulvien ja myrskyvahinkojen aikana vahingontorjuntatehtävissä ja muissa poikkeusoloissa.
Lisäksi yksiköille voidaan tarvittaessa siirtää muitakin tehtäviä.
Onko kyseessä jokin valtion VPK johon hän kerää valtion varoin koko vapaaehtoisväen ja kun pelastustoimi on valtiolla parin kolmen vuoden päästä on myös vapaaehtoispuoili siististi niputettu sitä ennen valmiiksi omaan lokeroonsa eikä sopimusneuvotteluongelmaa enää ole kun järjestö on valtion Question
Ei huono veto,ei ollenkaan...
Maailmalla näitä jo pyörii,
saksalainen das Technische Hilfswehr ajelee keikkaa vapaaehtoisvoimin Hercules-koneellaan valtion varoin Kauko-Itää myöten.
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

kekkonen

Forum User
Amattilainen
Registered: 02/02/04
Posts: 424
Meidän palokunnassa on ollut terrorismintorjuntayksikkö jo vuosia.
Yksiköllä pystytään hoitamaan myös tulvat ja muut myrskytuhot.
Myös vapaaehtoisiamme on koulutettu mm.Afganistanissa sijaitevalla koulutusleirillä.
Perkele olemme taas vuosikymmenen edellä muita!!!
 Quote

Status: offline

Korson Jeesus

Forum User
Moderator
Registered: 04/26/04
Posts: 1852
On se komiaa.

Puolustusministerille tiedoksi: http://www.mil.fi/reservilainen/maakuntajoukot/index.dsp

Quote by linkki:
Tarvittaessa virka-aputehtäviin

Maakuntajoukkojen viranomaisia tukevia tehtäviä voivat olla esimerkiksi palontorjunnan tukemistehtävät, etsintätehtävät, öljyntorjuntatehtävät, liikenteen ohjaustehtävät ja alueen eristämistehtävät, esim. suuronnettomuuksissa.


Komialta kuullostaa myös vapaaehtoisten määrä, joka pian kaikki vapaaehtoisorganisaatiot yhteenlaskettuna ylittänee eläkeläisten määrän. Valitettavasti ne samat yrjö-papat muodostavat terävimmän kärjen vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa, vpkssa, täydennyspoliisissa, laionsklupissa ja sosiaalidemokraattisessa puolueessa. On siinä sitten varaa valita mille keikalle lähtee kun kännykkä piipittää.

Lopuksi halausin vielä muistuttaa: TÄMÄ MAA TARVITSEE LISÄÄ VAPAAEHTOISORGANISAATIOITA (koska kaikki halukkaat eivät nykyisiin mahdu)!
Palomiesten asenne johtohenkilöstöä kohtaan on usein halveksiva ja johdosta pyritään pysymään erossa. - Teija Mankkinen
 Quote

Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Seppo muuten taisi tarkoittaa läänejä ,ei maakuntia...
Oli miten oli määrä kuullostaa isohkolta,mutta
turhan vaatimaton ei kannata olla.
Vapaaehtoispuolelle tulee varmaan muitakin hommia jatkossa,kunhan eilinen uutinen 17500 työpaikan vähennyksestä 10 vuodessa valtion ja kunnan palveluksesta alkaa toteutua,menee väkeä ulos päin varmasti myös sis.min. pelastusosastolta.
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

GSG9

Forum User
Dirika
Registered: 04/22/05
Posts: 515
Itsellenikin puolustus hallinto lähetteli kirjatun kirjelähetyksen jossa määrättiin vartiomieheksi perustettaviin uudenmaan maakuntajoukkoihin. Tosin sujuvalla asioiden uudelleen järjetelyllä määräys mitätöitiin.
Avaritia prima scelerum mater
 Quote

Status: offline

quasimodo

Forum User
Hallitopäällikkö
Registered: 08/29/05
Posts: 48
Niin näin tämän hetken Kiinan ulkomaantoimittajana voin kertoa. Pekingissä ei hirveästi vapaaehtoisia ole. Katselin taksin ikkunasta ruuhkassa kuinka "palomiehet" tekivät kiväärisulkeisia paloaseman pihalla illalla. Joten hakeeko Kääriäinen uusilla joukoilla jonkinlaista palosotamies joukkoa??? Samalla huomasin, että Vantaan kesäinen lätäkköpäivystys oli erittäin huonosti järjestetty. Täällä portilla oli asein varustetut vartiat. Onko siis syytä alkaa vartioimaan kuntien omaisuutta tarkemmin ettei amatöörit "kaappaa" valtaa....
-Saddam Hussein- Kiina peking.
Saarnaajat ovat tosi pelastajia
 Quote

Status: offline

Clint Eastwood

Forum User
Moderator
Registered: 03/12/04
Posts: 2003
Seppo kuuluu varmaan Keskusten konservatiivisiipeen, mutta millainenhan on Sipilän VPK?
Kuka omistaa prosessin?
 Quote

Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Aluehallintouudistus tiettävästi määrittelee uudessa asetuksessa että paloauton värin tulee olla punainen, sininen, tai vihreä kunnan valtapuolueen mukaan, ( Kauniaisissa sini/keltaisia). Kaikki nykyiset autot tulee ylimaalata oikeaan väriin, samoin kypärien ja sammutuspukujen väri tulee jatkossa kunnanvaltuuston puheenjohtajan puoluekannan mukaisesti.

Myös kalusto, esimerkiksi suihkuputkien kahvat määritellään puoluekannan mukaan, ja tullessaan kuntarajan yli toisen palokunnan on vaihdettava eri väriseen kahvaan..
http://www.tft.com/literature/library/files/lhm-040.pdf

Jokaisella palokuntalaisella on oltava puolueen jäsenkirja, ja kevään palokuntapuoluekokouksessa valitaan aina Suuri Mahtisuihkuputkipäällikkö.

Tehdaspalokunnilla, esimerkiksi Kymenlaaksossa, kypäriksi määrätään tammenterhojen kuoret, ja autot maalataan sellun väriseksi..


Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

All times are UTC. The time is now 01:45 PM.

  • Normal Topic
  • Sticky Topic
  • Locked Topic
  • New Post
  • Sticky Topic W/ New Post
  • Locked Topic W/ New Post
  •  View Anonymous Posts
  •  Anonymous users can post
  •  Full HTML Allowed
  •  Censored Content