Tervetuloa sivustolle Rescue.fi 28.03.2024 kello 14:58

Rescue.fi

MTVn uutiset/ VPK-sopimusneuvottelut takkuaa


Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Illan Kympin uutiset kertoi VPK-toiminnan ahdingosta Suomessa. Lähtömäärien lisääntyminen on ajanut monien palokuntien toiminnassa jaksamisen ja taloudelliset resurssit äärimmilleen. Totta varmasti joka sana; taustoja on syytä kuitenkin hiukan miettiä, jos lähdöt lisääntyy 50 lähdöstä 100 viidessä vuodessa. Monet palokunnat ovat itse kouluttaneet miehistöään kuluneina vuosina runsaasti, varsinkin ensivastetehtävien lisääntyminen on tuonut toimintaan lisää "vaihtelua". Päivystysringit ovat tehneet töitä aluksi niin kuin aina ennenkin, mutta pian on alkanut tekijäjoukko pienentyä ja virta loppua, kun on huomattu että tehtäviä on pikku hiljaa ensin yksi ,sitten kaksi, ja pian kolme-neljä /viikko tai viikonloppu. Sama porukka kun tekee yleensä kaikenlaiset tehtävät,alkaa tunnit vuorokaudessa loppua. Esimerkkinä siitä, on että oma vapaaehtoisura alkoi tehtävätasolla 60-70 / vuosi, ja kun kuntaan viimein tuli vakinainen työvuoro muutama vuosi sitten tehtävämäärä oli vapaaehtoisilla jo yli 250/ vuosi, ja nykyään mennään lähellä 400 kpl/v,onneksi jo suurelta osin vakinaisin voimin. Kun toimintaa on haluttu kehittää, on se ollut aluksi helppoa,kun uusia ja erilaisia tehtäviä on ollut tarjolla .Nyt kun ne ovat kaikki suurin piirtein otettu käyttöön, ja tekijäjoukko ei kuitenkaan ole kasvanut eikä vuorokauteen ole tullut lisää tunteja, selvää on että puhti alkaa loppua.Vauhtisokeus on paikka paikoin päässyt iskemään,kun tekemistä on pyritty löytämään kaikin keinoin. Alueneuvottelut eivät tosiaan ole olleet helppoja joka paikassa, mutta on myös ollut niitä, joitka eivät tyydy mihinkään,vaan laittavat omalle toiminnalleen hintalapun aina vain korkeammaksi. Kannattaa nyt miettiä mitä oikeasti haluaa luvata: Jos saa vitosen tunti lisää miinus verot, se ei tuo silti vuorokauteen yhtään lisää tunteja, ja samat tehtävät ovat edessä kuin ennenkin.Se, että jota kuta motivoi taas tekemään enemmän,kun tilille tulee hiukan suurempi korvaus on varmasti ok, mutta jaksamiseen täytyy kyllä hakea jotain muutakin kuin lisää rahaa. Tunnit tulevat väkisin täyteen vuoden mittaan, ja sitä ei moni tunnu myöntävän. Jokainen ansaitsee arvostuksen tekemästään arvokkaasta työstä,mutta mittasuhteet on osattava säilyttää.Hallittu kasvu on monessa asiassa aina avainasemassa, ja kun neuvottelee uusista sopimuksista, juupas/eipäs meiniki tappaa viimeisetkin tekijät, ja uutisissa kuulta pelastusjohtaja Tähtisen heitto siitä , että otetaan sitten kokonaan uusi porukka remmiin,ja annetaan vanhan olla on pelottava esimerkki siitä mitä voi pahimmillaan tapahtua. Vaikka ajatus tuntuu perin vieraalta, on varmaan vakavan ajattelun paikka, jos toinen osapuoli on valmis vaihtamaan koko tekijäporukan, jos nykyisen kanssa ei synny sopua. Jos haluaa ammattilaisen palkkaa, pitää myös osata perustella osaamisensa ja palvelunsa niin että palvelun ostaja eli aluelaitos on siitä valmis maksamaan sen mitä pyydetään. Puheenjohtaja Kujala on varmasti ajanut monesti palokuntalaisten asiaa monessa suhteessa hyvin, mutta taustatyön tekeminen juttuihin on vielä hiukan hakusessa. Niin tätäkin olisi voinut lähestyä hiukan toisella tavalla, nyt juttu ei välttämättä palvellut vapaapalokuntatoimintaa kovinkaan hyvin.
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

Clint Eastwood

Forum User
Moderator
Registered: 03/12/04
Posts: 2003
Sopimusneuvottelut ovat ilmeisesti leviämässä Silvion putkan sydänmaille. Mediajulkisuutta yritetään käyttää kun omat tärisevät. Mikä on vialla? Lafkalta puuttuu kokonaisvaltainen kaikkia Suomen vapaaehtoisia palokuntia hyödyntävä strategia. Jutut hakevat säännönmukaisesti fyrkkaa niille, joilla on paljon keikkaa. Tuolla keikkatiheydellä aloin itsekin miettimään, miksei tuolla ole vakinaista. Niin, Pekka T. osannee vastata tähän. Olen vuosia seurannut tilanteen kehittymistä ja niin se etenee kuten jätkien kanssa on povattu: palokunnat eivät kykene uusiutumaan ja todellisia ratkaisumalleja ei edes haluta löytää. Miksi, se tarkoittaisi sen tosiasian tunnustamista, että eripuolilla maata tarvitaan erilaisia palokuntia ja että SPEK:n laatima koulutusjärjestelmä liittojen toteuttamana on nykymuotoisena tiensä päässä. Samalla jouduttaisiin uusimaan kohtuullinen osa hyvävelisysteemiä ja siihen rakennettua rahastusautomaattia. Jari Sarasvuon lanseeraaman huomiotalouden sijaan pelastusalalla tulisi puhua työryhmätaloudesta. Kun alalla on ongelma, se haudataan työryhmään. Mitä sitten pitäisi tehdä? Palata juurille ja rakentaa uutta, pensasaitakin tarvitsee leikkausta säännöllisesti. Ihanteellisessa tilanteessa jokainen palokunta toimii omassa viitekehyksessään, jossa se on sidottu tiiviisti ympäröivään yhteiskuntaan ja sillä on tiivis verkosto oman alansa toimijoihin. Palokunta kehittyy yhteiskunnan mukana, eikä jää jauhamaan paikalleen ja mutisemaan "mistä saa hanskoja". Nyt VPK on muuttunut paikoin jopa kirosanaksi, johon moni ei halua kuulua, ei sen vuoksi että toiminta olisi säädytöntä tai järjestäytymätöntä, vaan siksi, että se ei ole ajantasaista harrastustoimintaa ja kouluttautuminen vaatii epäinhimillisiä ponnistuksia ja omien johtajien, päälliköiden, virkamiesten ja muiden viranomaisten arvostus toiminnalle on negatiivista. Miksi, valitettavan usein poliittisista syistä. Missä on valo, tunnelin päässä tietenkin. Tulevaisuudessa ratkaistavaksi tulee entistä enemmän kilpailutilanteeseen ja sen subventointiin liittyviä seikkoja, joita on tähän asti vältelty. Samalla joudutaan lopultakin miettimään, miten me haluamme nuoria ja aikuisia kouluttaa ja toteamaan sen tosiasian, että palokunta ei muuta yhteiskuntaa vaan päinvastoin.
Kuka omistaa prosessin?
 Quote

Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Quote by: Clint Eastwood

Sopimusneuvottelut ovat ilmeisesti leviämässä Silvion putkan sydänmaille. Mediajulkisuutta yritetään käyttää kun omat tärisevät.

Niin ovat leviämässä... Viime viikolla alkoivat, ja lokakuussa jatkuu pitkin kuukautta parilla vakiasemalla ainakin parin viikon ajan, aluksi tunnin audienssi / palokunta. Luvatut summat ainakin siellä + kaikki alpen maksama muu toiminta ei pitäisi olla siellä ongelma,luvattu on kohtuullisen hyvin ainakin KU-Alepaan ja muualle Uudellemaalle verrattuna. Se , että on haluttu kasvattaa omaa toimintaa, mutta samalla talous tökkii,on yritysmaailmasta tuttua. Ei tietenkään ole hyväksyttävää, että täytyy ajaa vesiä uima-altaaseen tai käydä puiden kaadossa, jotta saa rahaa , niin että voi tankata autot seuraavalle keikalle.Silloin on vain katsottava ,onko omassa toiminnassa oikeat mittasuhteet siihen nähden,minkälainen tekijäjoukko ja kalusto on saatavilla, ja paljonko aikaa on mahdollisuus hommaan käyttää. Lakisääteisiä tehtäviä on helppo kaataa vapaaehtoisten organisaatioiden hoidettaviksi, kun luotetaan siihen että homma hoituu niin kuin aina ennenkin. Välillä voisi kuitenkin avata suunsa ajoissa, ja todeta esimerkiksi,että nyt tarvitaan myös ainakin osittain ammattimaista henkilökuntaa rinnalle,jolloin esimerkiksi oikein mitoitettuna jo pienikin vakinainen työvuoro, jota vpk täydentää ,helpottaisi tuskaa kummasti. Se, että omat rahkeet eivät enää riitä, on varmasti vaikeaa myöntää,mutta tosiasia on että tekijäjoukko pienenee, ja työtunnit jakautuvat epätasaisemmin yhä pienemälle porukalle. Tätä yhtälöä ei välttämättä edes lisäliksat helpota, jos oma aika kerta kaikkiaan loppuu joka tapauksessa.
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

leinoti

Forum User
Ministeri
Registered: 03/05/04
Posts: 1142
Jos joku ei jo tiennyt, niin Huomenta Suomen juttuja voi katsella netissä ilmaiseksi. linkki Huomenta Suomi => vaseman reunan valikosta otsikko: 02.10.2006 Onko palokunta liian kallis? Samasta palvelusta löytyy myös Kymmenen Uutiset. Linkki Kymmenen Uutiset => vaseman reunan valikosta otsikon edestä plussaa: 01.10.2006 Kymmenen Uutiset löytyy otsikko: Vapaapalokuntien sopimusneuvottelut takkuavat
 Quote

Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Päivän uutiset ;
Vapaapalokuntien ja pelastuslaitosten välille on syntynyt kiistaa maksettavista sopimuskorvauksista. Sopimusjärjestelmää pyritään uudistamaan,mutta vasta neljännes palokunnista on saanut uuden sopimuksen. Neuvotteluja hidastavat kirjava sopimsukäytäntö ja palstuslaitosten heikko rahatilanne.Monet sopimuspalokunnat pelkäävät myös menettävänsä korvauksia . Jos kiistaa ei saada ratkaistua , voi edessä olla mm. palokuntien yhdistymisiä.
Muutama asia on varma; Yhdistymisiä tulee vuorenvarmasti ympäri maata, ja ajatusmaailma joka nyt näyttää vallitsevan eli mikään ei saa muuttua, ja saavutetuista eduista ei tingitä saattaa koitua vielä monen palokunnan kohtaloksi. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että nyt on näytettävä oikeasti mihin on valmis, ja mihin resurssit riittävät . Se että oletetaan, että kaikki tapahtuu niin kuin ennekin ei todellakaan ole enää tätä päivää eikä sen enempää työelämä kuin mikään muukaan pyöri 80- ja 90 luvun tapahtumien varassa. Lainaan itse itseäni;
Jokainen ansaitsee arvostuksen tekemästään arvokkaasta työstä,mutta mittasuhteet on osattava säilyttää.Hallittu kasvu on monessa asiassa aina avainasemassa, ja kun neuvottelee uusista sopimuksista, juupas/eipäs meiniki tappaa viimeisetkin tekijät, ja mm. pelastusjohtaja Tähtisen heitto siitä , että otetaan sitten kokonaan uusi porukka remmiin,ja annetaan vanhan olla on hyvä esimerkki siitä mitä voi pahimmillaan tapahtua,mutta johon on myös syytä varautua. Vaikka ajatus tuntuu perin vieraalta, on varmaan vakavan ajattelun paikka, jos toinen osapuoli on valmis vaihtamaan koko tekijäporukan, jos nykyisen kanssa ei synny sopua. Jos haluaa ammattilaisen palkkaa, pitää myös osata perustella osaamisensa ja palvelunsa niin että palvelun ostaja eli aluelaitos on siitä valmis maksamaan sen mitä pyydetään. Puheenjohtaja Kujala on varmasti ajanut monesti palokuntalaisten asiaa monessa suhteessa hyvin, mutta taustatyön tekeminen juttuihin on vielä hiukan hakusessa. Kaikella kunnioituksella puheenjohtaja Kujalaa kohtaan, mutta julkisesti esiintyessään hän ei ole parhaimmillaan.

Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

kekkonen

Forum User
Amattilainen
Registered: 02/02/04
Posts: 424
Perkele,ei ennenvanhaan ollut tehtävävastaavaa saati että sillä olisi ollut arvomerkkejä! Mikään ei saa muuttua ja saavutetut edut on pidettävä! Vastustan myös hallituksen jäsenille myönnettäviä pukumerkintöjä.Semmoisia ei ollut ennenkään.
 Quote

Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Mielenkiinnolla odotamme kuulumisia Oulusta,johon valtakunnan eliitti,myös meidän edustuksemme on juuri saapunut. Odotettavissa lienee värikäs lausuntailta kunniamerkkien kera, ja sopimusneuvotteluista on tulossa pitkiä ja uuvuttavia. Tiettävästi konsulttina toimivat Oulun Foxiassa esiintyvä Sunrise Avenue sekä Jouko Vaeltaja sekä valtakunnan sovittelija Jalo Viinanen. http://www.foxia.fi/etusivu
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

watti

Forum User
Dirika
Registered: 09/18/03
Posts: 791
Location:Keski-Uusimaa
caffeinated
Onko karavaani todistettavasti saapunut perille ? jos niin miksi tämä blackout ? Tiedotus ontuu tilannepaikalta, koska saamme mitalin saaneiden nimilistat julkisuuteen ? Asia varmasti kiinnostaa meitä kaikkia ? Ja tietysti kiinnostaa kuinka jatkoaika on sujunut paikallisessa yöelämässä ?
 Quote

Status: offline

Clint Eastwood

Forum User
Moderator
Registered: 03/12/04
Posts: 2003
Tilannekatsaus: Saavuimme Ouluun eilen ja hotellin wlanverkko oli jumissa. Sauna on ollut kuumana vuorokauden läpeensä ja asioita on valmisteltu ja esitelty jatkuvalla syötöllä. Päivän kokkous oli vaikea (ei ollu buranaa). Hanskojen lähde ei selvinnyt, mutta seuraavan kokkouksen materiaaliin puheenjohtaja lupasi yhdenmukaiset hanskat (asialistan kohta yhtenäisyyden kehittämisestä). Sivujuonteena olemme vastustaneet noin äänin 349-1 pelastusalan palvelulupausta tai jotain vastaavaa salamavalojen loisteessa. Tilanne elää ja jatkuu.
Kuka omistaa prosessin?
 Quote

Status: offline

kippari

Forum User
Säädösvalmisteluavustaja
Registered: 09/26/05
Posts: 172
Ei vittu voi olla totta! PALOKUNTALAISEN PALVELULUPAUKSIA. Sekö on parasta (ainoaa) mitä varten piti lähteä Ouluun asti. Olen toki tietoinen että VPK:t ja koko em. aate ovat lähes kriisissä, mutta että noin pahassa. Sen kokouksen ainut tarkoitus siis todellakin oli vain mitaleidenjakoa...http://www.spek.fi/ajankohtaista/
Rapulan parantaminen ryypyllä on lähes yhtä tarkkaa puuhaa kuin ripulin parantamien pieremällä!
 Quote

Status: offline

Clint Eastwood

Forum User
Moderator
Registered: 03/12/04
Posts: 2003
Mitalit on vielä saamatta. Lähdemme juuri selvittämään oisko iltajuhlassa tarjolla.
Kuka omistaa prosessin?
 Quote

Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Edustuksemme Oulun palokuntaiskokouksessa on tuonut kokousväelle aktiivisesti esille huolen palokuntalaisen arkea askarruttavista asioista, ja päällimmäisenä on jo täälläkin usein esitetty huoli hanskojen saatavuudesta, joka kokouksessa käsiteltiin kolmantena asialistalla. Keski-Uudenmaan sopimuspalokuntien edustajana toiminut delegaatio alusti aiheesta kokoukselle seuraavan puheenvuoron;
Herra puheenjohtaja, arvoisa kokousväki Tähän palotaistelijan tärkeimmän varusteen hankintaa koskevaan kysymykseen kiteytyy siirtymäkauden sopimusneuvottelujen monimuotoisuus. Taustana kerrottakoon eräästä neuvottelusta, jossa käsiteltiin siirtymistä sammutussopimuksissa vuotuiseen kertakorvaukseen. Tavoitteena oli, että jokainen palokunta hankkii varusteensa itse. Tai kuten eräs täällä paikalla oleva pelastusviranomainen asian esitti: "ostakoon rahoillaan vaikka poppelin siemeniä". Kesken silloisen sopimusneuvottelun kysyttiin: mutta mistä saa hanskoja, johon vastattiin takarivistä välihuudolla "paljaalla vaan". Tällä kokoukselle esitetyllä kysymyksellä halutaan herättää palokuntia ymmärtämään se tosiasia, ettemme elä enää tilanteessa. jossa voimme kävellä valmiisen poytään. Palokuntien on itse otettava suurempi vastuu toiminnastaan ja kaikkien on oltava kiinnostuneempia luomaan turvallisuutta omalla toiminta-alueellaan, ennemmin kuin takertua kysymykseen siitä mistä saa hanskoja?
Kokous kävi aiheesta lyhyen keskustelun,jossa todettiin pienten asioiden olevan usein tärkeitä, ja monelle merkityksellisiä,mutta ne eivät saa hidastaa kokonaisuuden kehitystä. Kokouksen pujeenjohtajisto lupasi, että kokousväellä on käytössään yhdenmukaiset hanskat seuraavassa palokuntalaiskokouksessa 2008.Kokous järjestetään Varsinais-Suomen merenrantakaupungissa,jossa on satama,linna ja jonka nimeä täällä ei mainita eli *censored*. Kokouksen anti on ollut pääosin juhlatunnelmissa liikkumista, mutta saatiin aikaiseksi myös yksi juhlallinen asia; PALOKUNTALAISTEN PALVELULUPAUS
Pelastustoimen visiona on, että vuonna 2010 Suomessa on hyvä turvallisuuskulttuuri ja Euroopan tehokkain pelastustoimi. Tämä tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa onnettomuuksia estetään tehokkaasti ennalta, motivoitunutta ja osaavaa henkilöstöä sekä uhkiin mitoitettuja, asiakaslähtöisiä ja taloudellisesti tuotettuja palveluja. Hyvä kumppanuusverkosto on myös välttämätön.
Pääministeri Matti Vanhanen korosti lähettämässään videotervehdyksessä, että on tärkeää täsmentää,
?mitkä palvelut ovat jatkossa julkisen sektorin vastuulla, mitkä palvelut annetaan järjestöjen tai vapaaehtoisten hoidettaviksi ja mikä on kansalaisten oman aktiivisuuden varassa.?
Siinähän se sitten on, ja meillähän on vaalit ensi keväänä, joten tästä sitten vain keskustelua sorvaamaan edelleen. Siinä onkin miettimistä, miten pottia aletaan jakaa, ja mukavan ympäripyöreästi Masa toteaa,että kaikki on mahdollista. Leijonat auton oviin? Oli miten oli,tunnelmaa Oulussa on juuri kohottanut erinomainen illallinen lisukkeineen,jonka kokousväki on juuri saanut vatsahappojen pilkottavaksi. Palokuntalaiskokouksen juhlaillallisen menu ;
Samettinen suomalainen kalakeitto Potturieska ja voi Kevyesti savustettu härän chateaubrian Hunajalla maustetut juurekset Röstiperunat Cr

Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

idi

Forum User
Säädösvalmisteluavustaja
Registered: 03/21/04
Posts: 212
...kele, oliko se mitallien jako tilaisuus Oulussa? Ihmettelinkin kun ei täällä Sotkamo, vuokatti akselilta niitä löytynyt! No onneksi voin ripustaa rintaanikoristamaan 2 kpl komeaa 1 tähden jallupullon korkkia jotka ovat jo käyneet turhiksi! T. Idi Karjalantasavallan mitalli haavi! Ps. lähden tyhjentämään lisää mitalli aihioita...
"Idi Amin on loistotyyppi ja kova pelimies, mutta hänen päänsä on umpiluuta ja asiat tulee selittää hänelle lyhyin, yksinkertaisin lausein".
 Quote

Status: offline

Clint Eastwood

Forum User
Moderator
Registered: 03/12/04
Posts: 2003
Vahvistan delegaattimme palanneen KUSimaalle sunnuntai-iltana. Ennen suurempien linjojen yhteenvetoa, kerrottakoon että illallisen viinejä ei ollut kukaan maistellut etukäteen. Jäivät delegaattimme jäseniltä "sorbukset" nauttimatta. Valkkari oli kitkerää ja punaviini maistui pontikalle ja poltti vatsakalvot riekaleiksi (vaihdatettiin pullo pariin otteeseen).
Kuka omistaa prosessin?
 Quote

Status: offline

Clint Eastwood

Forum User
Moderator
Registered: 03/12/04
Posts: 2003
Quote by: Darth Vader

Edustuksemme Oulun palokuntaiskokouksessa on tuonut kokousväelle aktiivisesti esille huolen palokuntalaisen arkea askarruttavista asioista, ja päällimmäisenä on jo täälläkin usein esitetty huoli hanskojen saatavuudesta, joka kokouksessa käsiteltiin kolmantena asialistalla.

Keski-Uudenmaan sopimuspalokuntien edustajana toiminut delegaatio alusti aiheesta kokoukselle seuraavan puheenvuoron;

Herra puheenjohtaja, arvoisa kokousväki

Tähän palotaistelijan tärkeimmän varusteen hankintaa koskevaan kysymykseen kiteytyy siirtymäkauden sopimusneuvottelujen monimuotoisuus. Taustana kerrottakoon eräästä neuvottelusta, jossa käsiteltiin siirtymistä sammutussopimuksissa vuotuiseen kertakorvaukseen. Tavoitteena oli, että jokainen palokunta hankkii varusteensa itse. Tai kuten eräs täällä paikalla oleva pelastusviranomainen asian esitti: "ostakoon rahoillaan vaikka poppelin siemeniä". Kesken silloisen sopimusneuvottelun kysyttiin: mutta mistä saa hanskoja, johon vastattiin takarivistä välihuudolla "paljaalla vaan".

Tällä kokoukselle esitetyllä kysymyksellä halutaan herättää palokuntia ymmärtämään se tosiasia, ettemme elä enää tilanteessa. jossa voimme kävellä valmiisen poytään.

Palokuntien on itse otettava suurempi vastuu toiminnastaan ja kaikkien on oltava kiinnostuneempia luomaan turvallisuutta omalla toiminta-alueellaan, ennemmin kuin takertua kysymykseen siitä mistä saa hanskoja?


Kokous kävi aiheesta lyhyen keskustelun,jossa todettiin pienten asioiden olevan usein tärkeitä, ja monelle merkityksellisiä,mutta ne eivät saa hidastaa kokonaisuuden kehitystä.

Kokouksen pujeenjohtajisto lupasi, että kokousväellä on käytössään yhdenmukaiset hanskat seuraavassa palokuntalaiskokouksessa 2008.Kokous järjestetään Varsinais-Suomen merenrantakaupungissa,jossa on satama,linna ja jonka nimeä täällä ei mainita eli *censored*.

Kokouksen anti on ollut pääosin juhlatunnelmissa liikkumista, mutta saatiin aikaiseksi myös yksi juhlallinen asia;

PALOKUNTALAISTEN PALVELULUPAUS

Pelastustoimen visiona on, että vuonna 2010 Suomessa on hyvä turvallisuuskulttuuri ja Euroopan tehokkain pelastustoimi. Tämä tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa onnettomuuksia estetään tehokkaasti ennalta, motivoitunutta ja osaavaa henkilöstöä sekä uhkiin mitoitettuja, asiakaslähtöisiä ja taloudellisesti tuotettuja palveluja. Hyvä kumppanuusverkosto on myös välttämätön.


Pääministeri Matti Vanhanen korosti lähettämässään videotervehdyksessä, että on tärkeää täsmentää,
?mitkä palvelut ovat jatkossa julkisen sektorin vastuulla, mitkä palvelut annetaan järjestöjen tai vapaaehtoisten hoidettaviksi ja mikä on kansalaisten oman aktiivisuuden varassa.?


Siinähän se sitten on, ja meillähän on vaalit ensi keväänä, joten tästä sitten vain keskustelua sorvaamaan edelleen.
Siinä onkin miettimistä, miten pottia aletaan jakaa, ja mukavan ympäripyöreästi Masa toteaa,että kaikki on mahdollista.
Leijonat auton oviin?

Oli miten oli,tunnelmaa Oulussa on juuri kohottanut erinomainen illallinen lisukkeineen,jonka kokousväki on juuri saanut vatsahappojen pilkottavaksi.

Palokuntalaiskokouksen juhlaillallisen menu ;

Samettinen suomalainen kalakeitto
Potturieska ja voi

Kevyesti savustettu härän chateaubrian
Hunajalla maustetut juurekset
Röstiperunat

Cr



Päivän lausuntoja lukiessa tämä kirjoitus tiivistää tilannetta edelleen aika osuvasti vaikka onkin yli vuosikymmenen vanha... Nykyisin vain puhutaan hienosti "sektoreista", kun ennen puhuttiin järjestöistä tai kansalaisista.
Kuka omistaa prosessin?
 Quote

All times are UTC. The time is now 02:58 PM.

  • Normal Topic
  • Sticky Topic
  • Locked Topic
  • New Post
  • Sticky Topic W/ New Post
  • Locked Topic W/ New Post
  •  View Anonymous Posts
  •  Anonymous users can post
  •  Full HTML Allowed
  •  Censored Content