Tervetuloa sivustolle Rescue.fi 04.12.2024 kello 09:09

Rescue.fi

Selonteko: Lontoon pelastuslaitos petti metroiskussa


Status: offline

Korson Jeesus

Forum User
Moderator
Registered: 04/26/04
Posts: 1852
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Selonteko+Lontoon+pelastuslaitos+petti+metroiskussa/1135220162712 Pyydän jo etukäteen anteeksi artikkelin pilkkomista kommenteilla. Onneksi Suomessa näin ei voi käydä.
Lontoo. Lontoon pelastuspalvelu petti pahan kerran maanalaiseen tehdyissä itsemurhaiskuissa viime vuonna, kertoo virallinen selonteko. Pahiten töitä haittasi vanhentunut kommunikointijärjestelmä, joka viivästytti eloonjääneiden hoitamista.
Onneksi meillä Suomessa on moderni, kaiken kattava ja kestävä, sekä joka tilanteessa toimiva Virve. Kuuleman mukaan joillain pelastustoimialueilla on jaettu jopa päätelaitteita kyseiseen verkkoon.
Viime heinäkuussa tehdyissä neljässä itsemurhaiskussa kuoli 52 ihmistä ja noin 700 muuta haavoittui. Selonteossa todetaan, että joillakin pelastustyöntekijöillä oli käytössään radiopuhelimia, jotka eivät toimineet maanalaisen käytävissä, ja muilla oli vaikeuksia kännyköidensä kanssa. Ambulansseja ei saatu ajoissa paikoille tai niitä lähetettiin vääriin paikkoihin. Myös peruslääkintätarvikkeista oli pulaa.
Kts edellinen kohta. Lisäksi meillä ei olisi ongelmia kännyköiden kanssa. Vaikka niillä ei saisikaan yhteyttä muualle, aina saa yhteyttä metrokaupunkimme hätäkeskukseen, jossa vastataan puheluun käden käänteessä.
Raportissa mainitaan esimerkkinä, kuinka ensimmäiseltä ambulanssilta kesti 40 minuuttia saapua paikalle poliisin ilmoitettua ainakin 200 uhrista. Poliisi pyysi ensimmäisellä soitolla "kaikki mahdolliset yksiköt" paikalle, mutta vain yksi ambulanssi vastasi kutsuun.
Meidän metrokaupungissamme paikalle pyydettäisiin kaikki mahdolliset yksiköt (paitsi sopparit ja yksityisen lanssit). Kutsuun ei vastaisi kukaan muu, kuin joku yksityisen lanssi, jolle keikkaa ei yms. syistä anneta.
Palomiesten asenne johtohenkilöstöä kohtaan on usein halveksiva ja johdosta pyritään pysymään erossa. - Teija Mankkinen
 Quote

Status: offline

Darth Vader

Forum User
Moderator
Registered: 01/28/04
Posts: 2789
Erään surullisen kotimaisen suuronnettomuuden jälkimaininkeja selvitti luennolla arvostettu kotimainen ensihoidon vastuulääkäri jokin aika sitten. Paikallisen ohjeen mukaan suuronnettomuuteen oli lähetettävä 4 ambulanssia,kohteesta tuli viesti "potilaita on nn kpl, laskekaa siitä tarvetta,kaikille oma...Edelleen ensimmäinen vaste oli 4 kpl... Hauska tarina Virvestä Länsi-Suomesta; Alueella ei ajoneuvoasemat olleet ihan täydessä älyssä, ja niinpä pelattiin sillä hetkellä käsikapuloilla statuksien kanssa koko ajan. Viiden eri vakinaisen aseman porukat oli koulutuksessa ja kessut jätti kapulat pöydälle luentosalin taakse, yhdessäkään ei merkkiä omistajasta... Tuli yhdelle lähtö, ja kaveri läksi,puhelin hiukan oikutteli, ja kaveri otti vahingossa naapurin kapulan. Kun muutkin sitten lähti tilaisuudesta, olivat kapulat pöydällä vaihtuneet koko porukalla, eikä kukaan huomannut ottaa omaa .Päivän mittaan alkoi homma valjeta,kun alkoi tuupata keikkaa puolin toisin, ja naapuri muutaman kymmenen kilometrin päässä ihmetteli,miksi ihmeessä heitä hälyytellään pitkin maita ja mantuja. Häkellä meni hermo paskaksi, kun selkis mitä oli käynyt ja että menis hetki ennen kuin saadaan selville kenellä on mikäkin kapula, ja missä ne pääsee vaihtamaan oikeille omistajille, sillä aikaa hoidellaan intensiiv kiirabi -keikat viidakkorummun välityksellä... Olen itse ollut pari kertaa tilanteessa jossa kaveri näkyy ikkunan läpi ,mutta huuliltalukutaito on auttanut enemmän kuin radio, minkäänlaista kantamaa ei teollisuushallin sisälle ole saanut. Oikeasti Virve on kaikkein kallein ja karmein kokeilu mitä on koko alalla koskaan on tehty, se hakkaa jopa alepa-järjestelmän munaukset mennen tullen. "Meidän metrokaupungissamme paikalle pyydettäisiin kaikki mahdolliset yksiköt (paitsi sopparit ja yksityisen lanssit). Kutsuun ei vastaisi kukaan muu, kuin joku yksityisen lanssi, jolle keikkaa ei yms. syistä anneta." http://asiakas.poutapilvi.fi/pelastuslaitos/chapter_images/1801_Esityslista6_2006.doc Tästä 7.pykälä ja 2. kohta kertoo.mikä on Hki Pelan vastaus sopimuspalokuntien käytöstä normaaliaikana... Korutonta kertomaa, joka on levinnyt seudulta muuttaneiden mukana KU-Alepaan, toivottavasti ei enää muualle vaikka muuttoliikettä on jo kuulemma muuallekin,esim.itään päin.
Jos olet epävarma, mumise hiljaa, jos olet kusessa, delegoi
 Quote

Status: offline

Korson Jeesus

Forum User
Moderator
Registered: 04/26/04
Posts: 1852
Kuinka joka firmassa voidaan olla niin vitun tyhmiä? Kuka nämä kaikki helvetin rojektit oikeen junailee? Ovesta lappaa sisään kamia ja konsulttia kertomaan kuinka kukaan ei kohta pärjää ilman sitä ja tätä. Ja katsokaa: keisarilla ei ole vaatteita!
Palomiesten asenne johtohenkilöstöä kohtaan on usein halveksiva ja johdosta pyritään pysymään erossa. - Teija Mankkinen
 Quote

Status: offline

Clint Eastwood

Forum User
Moderator
Registered: 03/12/04
Posts: 2003
Quote by: *censored*n Jeesus

Ja katsokaa: keisarilla ei ole vaatteita!

Mites hanskat?
Kuka omistaa prosessin?
 Quote

Status: offline

Korson Jeesus

Forum User
Moderator
Registered: 04/26/04
Posts: 1852
Quote by: Clint Eastwood

Quote by: *censored*n Jeesus

Ja katsokaa: keisarilla ei ole vaatteita!

Mites hanskat?

Saamieni tietojen mukaan hanskojen saatavuutta on kysytty vantaalaisten palokuntien kokouksessa. Samassa kokouksessa oli toivotettu SPPL tervetulleeksi hoitamaan kaikki asiat kuntoon. Huhun mukaan SPPL:ää toivoneille on jo esitetty mitalia.
Palomiesten asenne johtohenkilöstöä kohtaan on usein halveksiva ja johdosta pyritään pysymään erossa. - Teija Mankkinen
 Quote

Status: offline

Korson Jeesus

Forum User
Moderator
Registered: 04/26/04
Posts: 1852
Quote by: *censored*n Jeesus

Saamieni tietojen mukaan hanskojen saatavuutta on kysytty vantaalaisten palokuntien kokouksessa. Samassa kokouksessa oli toivotettu SPPL tervetulleeksi hoitamaan kaikki asiat kuntoon. Huhun mukaan SPPL:ää toivoneille on jo esitetty mitalia.

Samojen lähteiden mukaan eräässä pitkät perinteet omaavassa palokunnassa valmistaudutaan vallan vaihtoon.
Palomiesten asenne johtohenkilöstöä kohtaan on usein halveksiva ja johdosta pyritään pysymään erossa. - Teija Mankkinen
 Quote

Status: offline

Vanilli

Forum User
Säädösvalmisteluavustaja
Registered: 03/16/04
Posts: 154
Veikkaisin että kuvassa olijat ovat keskusjärjestöporukkaa. Oikeanpuoleinen lienee "kesämies" ja vasurin kaveri ollut vähintään 3 kk töissä SPEK:ssä, sillä ei noi mitalit helpolla heru. Kuten joku viisas (kenties Napoleon) kerran sanoi, jos työkköset eivät saa imettyä valtiota kuiviin niin jaetaan niille mitaleita kans.
 Quote

Status: offline

Korson Jeesus

Forum User
Moderator
Registered: 04/26/04
Posts: 1852
Quote by: Vanilli

Veikkaisin että kuvassa olijat ovat keskusjärjestöporukkaa. Oikeanpuoleinen lienee "kesämies" ja vasurin kaveri ollut vähintään 3 kk töissä SPEK:ssä, sillä ei noi mitalit helpolla heru. Kuten joku viisas (kenties Napoleon) kerran sanoi, jos työkköset eivät saa imettyä valtiota kuiviin niin jaetaan niille mitaleita kans.

Nyt kyllä liioittelet! Ei SPEKin jäsenyys tuohon riitä. Tuollainen määrä mitaleja myönnetään ainoastaan, jos kuuluu SPPL:n hallitukseen ja on silvion kaveri. Ihme sivut. Miksi kukaan ei lue näitä? Terveisiä: Tikkakoskelle, Jokiniemeen, Kauniaisiin, Teknikontielle, Mopelle, SPEKin jeesuksille, Pursiaiselle, Wantaankosken muumioille, *censored*on ja Pääesikuntaan. EDIT: Terveisiä myös Joukolle Kielotielle (naapuritalossa tavataan) ja Faijalle.
Palomiesten asenne johtohenkilöstöä kohtaan on usein halveksiva ja johdosta pyritään pysymään erossa. - Teija Mankkinen
 Quote

Status: offline

Clint Eastwood

Forum User
Moderator
Registered: 03/12/04
Posts: 2003
Ovatko kuvan esittämät henkilöt suunnitelleet mitalit itse ja myöntäneet ne itselleen? Wanha: http://www.rescue.fi/forum/viewtopic.php?forum=7&showtopic=5897 Terveisiä edellämainittujen lisäksi: Tapsalle, Erkille, Jarille (sd), Karille ja Sirpalle Kielotielle sekä kaikille Pumpun Pubiin!
Kuka omistaa prosessin?
 Quote

Status: offline

SilentSoul

Forum User
Säädösvalmisteluavustaja
Registered: 02/15/06
Posts: 238
Location:Valley of the damned..
Quote by: *censored*n Jeesus

Ihme sivut. Miksi kukaan ei lue näitä?

Minä luen, mutta ketään ei kiinnosta tietää mitä minä milloinkin luen. Niin että eipä tässä mitään henkilöä (minä poislukien) varten näitä lueta. Välillä voin kertoilla museon kesätyöläisille tosielämän faktoja tuolta "Missä on päivystävä tölkki?" -ketjusta.
~Regional democratic dictatorship since 1987~
 Quote

All times are UTC. The time is now 09:09 AM.

  • Normal Topic
  • Sticky Topic
  • Locked Topic
  • New Post
  • Sticky Topic W/ New Post
  • Locked Topic W/ New Post
  •  View Anonymous Posts
  •  Anonymous users can post
  •  Full HTML Allowed
  •  Censored Content